sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Proteiininsaannissa ongelmia?

Aina sopivin väliajoin eräs samainen ravinto-ongelma tulee minua vastaan, nimittäin proteiini, tai oikeastaan sen saannin puute. Rahka on hyvä ja proteiinipitoinen välipala, mutta ainakaan itseltäni maitorahkan syöminen sellaisenaan (tai edes jonkun hedelmän kanssa) ei onnistu, ja ne rahkat jotka maistuisivat, ovatkin yllättäen täynnä sokeria ja muuta ei-niin-mieluista...

Pääsin Buzzadorin (http://www.buzzador.com) kautta mukaan kampanjaan, jossa sain kokeilla Valion uusia ProFeel-tuotteita. Olen toiminut Buzzadorina jo muutaman vuoden (eli paljon kauemmin kuin mitä blogi on ollut olemassa), ja suosittelen tutustumista kaikille. Periaate on yksinkertaisuudessaan se, että buzzadorina pääsee kokeilemaan jotakin tuotetta, yleensä ilmaiseksi, sillä "ehdolla", että siitä kertoo myös muille. No kuitenkin, tämä  ProFeel-kampanja on nyt ensimmäinen blogi-kampanja (en tiedä onko niitä aiemmin ollut, mutta ensimmäinen missä olen itse mukana), ja tarkoituksenani olisi kertoa teille vähän omia kokemuksiani tuotteista...

Kuten sanoin, en ole rahkafani, ainakaan niiden terveellisten rahkojen. Valion ProFeel-sarjasta kokeilin kampanjassa sekä vaniljan, että mansikan makuisia proteiinirahkoja, joita söin töissä tauolla.

No, sen ainakin sanon, että rahkat eivät olleet erityisen makeita, mutta kuitenkin aika maukkaita. Mansikkarahka oli ihan hyvää sellaisenaan, mutta siitä saisi ehkä vielä parempaa lisäämällä vaikkapa marjoja sekaan... Vaniljarahka taas toimisi ehkä kaikkein parhaiten esim. säilykeananaksen tai -persikoiden kanssa, vaikka syötävää oli sekin. Koostumus oli oikein hyvä molemmissa, siitä plussaa :) Kannattaa myös ottaa huomioon, että arvioija on tässä tapauksessa sokeririippuvaisten kuningas ja makeusfani viimeiseen asti... Erityistä plussaa rahkat saavat myös siitä, että pitävät tosi hyvin nälkää! Aamupäivän kahvitauolla syöty rahka piti nälkää oikein hyvin lounastauolle asti, ja tässä oli ihan selkeä ero normaaliin, jolloin söin tauolla esimerkiksi myslipatukan.




Jugurteista kokeilin mansikka-mustikkaa, ja sen enempää niistä jaarittelematta: ne olivat ihan ok :) Tykkään kyllä muutenkin jugurteista (tai no, ne ovat ihan ok, mutta tykkään kyllä syödä niitä esim. näkkärin tai hapankorpun kaverina), joten voisin hyvin siirtyä kokonaan näihin "proteiini-jugurtteihin", kun makukin oli kohdallaan. Näistä löytyy myös maustamaton versio (jota en maistanut, koska en pidä maustamattomasta jugurtista ollenkaan), sekä vadelma.


Tästä Valion sarjasta löytyy myös proteiinijuomia, jota löytyi kaakaon, maitokahvin ja mansikan makuisina. Itse en juo palautusjuomia, enkä muutenkaan pidä mistään maidonkaltaisesta koostumuksesta (paitsi maidosta :)), niin avomies sai kokeilla näitä. Olivat kuulemma ihan hyviä, mutta sen syvempää analyysia tuo herra ei kyllä anna mistään... :D 




No, siihen tekstin alussa mainitsemaani proteiini-ongelmaan palatakseni: tässä olisi ainakin hyvin varteenotettava vastaus :) Yhdestä rahkapurkista löytyy nimittäin jopa 19 grammaa proteiinia (vertaa esim. Ehrmannin maustamaton maitorahka, jossa on 25g purkissa), joka on noinkin hyvänmakuiselle rahkalle mielestäni aika hyvä määrä. Kaikille ravintosisältöhifistelijöille suosittelen kuitenkin noita tuotteen sivuja, mistä löytyy enemmän tietoa. 


P.S. tämä ei varsinaisesti ole mikään maksettu mainos, vaan tässä kampanjassa sain s-ryhmän lahjakortin, jolla ostin tuotteet itse ja kokeilin niitä. Suosittelen kaikille Buzzador-toimintaa, se on kuitenkin yleensä aivan ilmaista, pääsee kokeilemaan erilaisia tuotteita, eikä siihen tarvita blogia :) Jos on jotain kysymyksiä tähän kampanjaan, tuotteisiin tai Buzzaamiseen liittyen, vastaan mielelläni!

4 kommenttia:

  1. Ite oon sekottanut rahkaa maustettuun jogurttiin, esim. ingmanin appelsiinijogurttiin, jotta siitä tulee vähän makeampaa :) eihän se sillon tietysti ihan sokerittomaksi jää, mutta parempi kuitenkin kuin syödä pelkästään jogurttia tai sitä maustettua rahkaa. Kivan oloinen blogi muuten, ja tervetuloa vierailemaan myös mun blogissa: http://inmotionblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oletko kokeillut rahkaa hunajan ja marjojen kera. Esim. puutarhamustikoita on tällä hetkellä saatavilla melkein joka kaupasta. Suosittelen !

    VastaaPoista
  3. Jees, mä oon tässä kans löytäny noi ProFeel-tuotteet. Rahkat on musta ihan ok, ehkä jotenki vähän "jauhoisia" maultaan, mutta ne jogurtit, etenkin vadelma, on ihania! Ei liian makeita ja tulee hyvin sitä proteiinia. :)

    VastaaPoista