tiistai 31. tammikuuta 2012

30 days - Day 13

Päivä 13: Pudotatko painoa terveellisin vai epäterveellisin keinoin? 


Pyrin ehdottomasti pudottamaan painoa terveellisin keinoin. Tottakai voisin tehdä terveellisempiäkin valintoja ruokavalioni suhteen, ja syödä esimerkiksi vähemmän lisäaineita, sokeria, suolaa ja transrasvoja, sekä juoda vähemmän limsaa. Alkoholin voisin myös jättää pois kokonaan. Siinä mielessä pidän kuitenkin laihdutustani terveellisenä, että pyrin jatkuvasti muokkaamaan ruokavaliotani niin tyydyttäväksi, että voisin jatkaa "ikuisesti" samoilla valinnoilla, ja näin ehkäisisin sitä minulle jonkun verran tuttua jojoilua. Tällä tarkoitan siis sitä, että en myöskään pidä tätä painonpudotusprojektia laihdutuskuurina, vaan pyrin elämäntapojeni tarkasteluun ja pitkäaikaiseen muokkaamiseen. Minulla ei myöskään ole epäterveitä ajatuksia kehostani, en ole koskaan oksentanut syömisen jälkeen (ellen ole ollut sairas), en ahmi, enkä jätä syömättä aterioita koska pelkäisin ruokaa ja lihomista... niin, ja syön tarpeeksi :)



Kuva: weheartit.com

Kun ylävitonen ei ole tarpeeksi...


... niin yläkutonen sille, että aamupaino oli 74,2 kg! Meinasin oikeasti aamulla jättää vaa'alla käynnin väliin, koska ajattelin että paino olisi noussut (ja olin muutenkin huonolla tuulella :)), mutta ruudullahan odotti varsin mieluisa lukema, joka nostaa kokonaispudotuksen kolmeen kiloon, ja painoindeksikin on laskenut yhdellä (27.6 --> 26.6)! JEEE! :)

maanantai 30. tammikuuta 2012

30 days - Day 12

Päivä 12: Mitä syöt yleensä?


Aamulla: Leipää (eli ainakin tällä hetkellä vain näkkäriä), jossa päällä jotain leikkelettä (yleensä meetvurstia), juustoa, tomaattia, mini lättaa. Juomana Juissin "ei lisättyä sokeria" vadelma- tai mangomehua. Joskus jos saan nukkua oikein myöhään, syön vain jotain ihan pientä, esimerkkiksi sokeritonta mustikka/mansikka-mehukeittoa tai jogurtin, jonka sekaan pistän vehnäleseitä ja mahdollisesti myös bran flakes-muroja.

Lounaaksi: Aina keittoa, jos se on mahdollista. Kirjolohi- ja hernekeitto taitaa olla ne yleisimmät, mutta myös muut kelpaavat. Keiton kaverina syön pari palaa näkkäriä päällisineen, tosin usein jätän sen leikkeleen pois, en tiedä miksi :D Tilanne tietysti muuttuu jos syön yliopistolla, ja siellä syön sitä, mikä tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Yritän pitää perunan, riisin tai muun hiilihydraattilisukkeen määrän pienenä, ja keskityn muuhun. Tällä hetkellä yliopistopäiviä on vaan tosi vähän, joten tätä ei tarvitse paljon miettiä :)

Välipalaksi: Jos syön jotain välipalaa, on se usein teetä ja ehkä vähän suklaata... Sellainen nälkä harvoin ehtii tulla, että söisin mitään isompaa ennen päivällistä. Joskus syön omenan tai jonkun kevyen myslipatukan, jos tunnen oloni nälkäiseksi.

Päivälliseksi: Keittoa + näkkäriä :) tai salaattia. Salaattiin tulee aina perusainekset (kurkku, tomaatti, salaatti), jotain fetajuustoa tai raejuustoa (tai joskus molempia), ja sitten mitä milloinkin, yleensä tonnikalaa, mutta joskus myös kanaa, tai soijasuikaleita. Melko usein myös keitän pari kananmunaa ja syön niistä valkuaiset salaatin kanssa. Toinen vaihtoehto on salaatti (samoin kuin yllä, mutta ilman tonnikalaa/kanaa) + jotain lihaa, esimerkiksi kalaa, jauhelihapihvejä tai vaikka nakkeja. Tämän lisäksi teen yleensä kaveriksi vielä munakkaan (2 valkuaista + 1 kokonainen kananmuna), koska en syö perunaa/pastaa/riisiä. Tällä pysyy kyllä nälkä poissa koko illan :) Tänään tosin teen melko poikkeuksellisesti täytettyjä paprikoita - vaihtelu virkistää :)

Illalla: Jos illalla vielä jotain syön, on se yleensä jäätelöä (sitä Ingmanin sokeroimatonta mansikka-vaniljaa).


Siinäpä se! Näiden aterioiden väliin usein mahtuu vielä monta kuppia teetä, jota yleensä juon aika paljon tossa lounaan ja päivällisen välissä. Aika kaavoihin kangistuneitahan me ollaan, mutta kelpaavat kyllä hyvin meille :)

P.S. aamupaino tuttu ja turvallinen 74,7 kg, onneksi :)



Kuva: weheartit.com

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Yhteenveto: Viikko 4/2012

Moi!

Mökkiviikonlopusta on selvitty kohtalaisesti - söin vähän enemmän kuin tavallisena viikonloppuna, mutta järki pysyi päässä. Alkoholia tuli nautittua perjantaina jonkun verran, ja juomisen jälkeen painoni nousee, ainakin pariksi päiväksi, normaalisti noin kilolla. Ai mitenniin syvältä!? No, tänään aamulla vaaka näytti 75,2 kg, eli puolisen kiloa enemmän kuin perjantaiaamuna. Katsotaan nyt kuitenkin vielä alkuviikko, että paljonko joudun tuosta pudottamaan uudestaan, ja kuinka paljon on väliaikaista turvotusta. Juomista aion kuitenkin vältellä taas jatkossa, ja vain jos on tiedossa jotain uskomattoman siistiä, voin harkita alkoholin nauttimista.

Mennyt viikko näytti liikuntojen suhteen tältä:




Olen ihan tyytyväinen. Pyöräilyä tuli siis 4 kertaa, ja yhteensä liikuntaa tuli 4,5 tuntia. Alla vielä tämän päivän vähän pieleen menneet lukemat...


29.1.2012

Energiansaanti:
1600-1650 kcal

Liikunta:
Kuntopyöräily 25 min


No, huonompia päiviä tulee aina, ja ruokavaliossa on vaikeaa pysyä sataprosenttisesti. Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja uuden viikon alku. Kyllä tämä tästä :)



Kuva: weheartit.com

30 days - Day 11

Päivä 11: Kenen blogi inspiroi sinua kaikkein eniten elämäntapamuutoksessasi ja miksi?


Luen todella vähän laihdutusblogeja. Syy tähän on lähinnä se, että monet niistä joita olen selaillut, ovat hyvin erilaisissa tilanteissa omassa laihdutuksessaan, ja koen että joku 18-vuotias joka syö 500 kaloria päivässä tai sitten joku ihan toinen ääripää, aiheuttavat minulle vain sekaantumista omassa painonpudotuksessani :) Olen löytänyt tavan joka toimii minulla (ainakin todella hitaasti :)), ja koitan pysyä siinä, vaikka toki hyviä vinkkejä saadessani mietin että voinko soveltaa niitä omaan ruokavaliooni tai liikuntaan. 


Oikeastaan "luen" (=katselen) vain sellaisia inspiraatioblogeja, kuten esimerkiksi thinspiration-pictures.blogspot.com -kuvablogia. Siellä ei ole mitään epäterveellisiä laihdutusvinkkejä, pelkästään niitä välillä enemmän, välillä vähemmän inspiroivia kuvia. Varsinkin before & after -kuvia on paljon, ja nehän on aina tietysti motivoivia :)


Kaikki saavat toki linkittää omia blogejaan, koska ihan varmasti niihin menen tutustumaan :) Kaikkien sivupalkissa olevien lukijoideni blogeja olen käynyt myös katselemassa. Noin yleisesti luen kyllä todella monia eri blogeja, mutta ne ovat hyvin pitkälti lifestyle-, tyyli- ja muotiblogeja. Hyviä laihdutus- tai painonpudotusblogeja saa kyllä suositella, vaikka ne ei olisi omiakaan! :)






Kuva: weheartit.com

perjantai 27. tammikuuta 2012

30 days - Day 10

Päivä 10: Mistä asiasta on ollut kaikkein vaikeinta luopua painon pudottamisen vuoksi?


No varmaan siitä järjettömästä karkinsyömisestä... Tosin ei se ole ollut vaikeaa. Vaikeuksia on ylipäätään ollut todella vähän, mutta ehkä sellainen vaihtoehtojen rajallisuus (ihan kaupassakin, mutta erityisesti jos syön jossain muualla kuin kotona), ja sellaisen huolettomuuden poistuminen syömisestä. Alkoholista luopuminen ei ole ollut vaikeaa, koska en juo usein, mutta siinä mielessä sen käytön rajoittaminen harmittaa, koska en koe että se on niiden kaloreiden arvoista noin niinkun sen juomisen tuottaman nautinnon kannalta. Suklaan tai karkin vuoksi olen valmis nipistämään muista kaloreista, mutta alkoholin takia en :)


Nyt pidänkin sitten pientä taukoa bloggailusta varmaankin tuonne sunnuntaihin asti, mutta palataan silloin asiaan! Ihanaa että ehdin kuitenkin tänään vielä ennen mökille lähtöä pyöräilemään :)






Kuva: weheartit.com

26.1.

Moi :)

Pyöräily nyt jäi tältä päivältä, ihan vaan siksi kun ei huvittanut! Muuten ei mitään uutta tai ihmeellistä...

Olen lähdössä huomenna viikonlopuksi mökille kavereiden kanssa, ja olen stressannut sitä koko viikon (en stressaa juuri ikinä mistään, siksi tämä on niin tyhmää :)). Usein nämä mökkiviikonloput menevät alkoholin ja epäterveellisen ruuan merkeissä, ja tällä hetkellä tuntuu siltä, etten ole vielä valmis sellaiseen. Ensinnäkin, alkoholi lihottaa, vaikka juon varmaankin kevyimmällä mahdollisella tavalla (kuivaa valkkaria ja vichya, ehkä light-siideriä). Toiseksi, kun on koko viikonlopun poissa, syömisen suhteen on pakko tehdä kompromisseja. En halua tehdä mitään numeroa syömisestäni, ja ottaa minigrip-pusseissa mukaan vehnäleseitä ja keittoa, mutta en myöskään halua syödä koko viikonloppua lihapiirakoita, pizzaa, sipsejä ja karkkia, ja huuhtoa niitä alas oluella. No, koitan tässä vielä huomisen miettiä mitä oikein ajattelin syödä. Alkoholinkin kanssa mulla tuntuu olevan sellanen juttu, että yks ilta juomassa (vaikkei kalorit meniskään plussalle) = 1 kilo lisää painoa...


26.1.2012

Energiansaanti:
1550 kcal

Liikunta:
Kävely 1h 30 min


Huomiseen :)



Kuva: weheartit.com

torstai 26. tammikuuta 2012

30 days - Day 9

Päivä 9: Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?


No, on joskus, ei tosin pitkään aikaan (eikun joo, joku teinityttö sanoi mua norsuksi viime syksynä, vaikka oli kyllä itsekin lihava :D)... Vaikka se on aina vähän kamalaa, niin en ole kuitenkaan ahdistunut siitä pahemmin. Yksi kaverini on hyvin ylipainoinen, siis reilusti yli 100-kiloinen, mutta ei häntä juuri koskaan haukuta lihavaksi missään. Olen muutenkin huomannut, että vähän pullukoita on joidenkin lapsellisten teinipoikienkin paljon helpompi haukkua, kuin sitten niitä, jotka ovat oikeasti todella ylipainoisia.


Kukaan läheiseni ei kuitenkaan koskaan ole kommentoinut painoani ikävään sävyyn, päinvastoin. Ja sillähän vain on väliä - ihan sama mitä joku viidesluokkalainen poika, tai epävarma teinityttö sanoo :)






Kuva: weheartit.com

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

25.1.

Moi!

Täällä mennään jo tutuksi tulleella syömisrutiinilla, aamupaino on pysynyt siinä 74,7 kilossa, ja liikunnatkin ovat sujuneet :) Voisin ottaa taas mittoja, vaikka perjantaina, ja katsoa, onko mitään tapahtunut :) Tämä 2,5 kilon pudotus ei ainakaan omasta mielestäni vielä näy oikeastaan missään, joten ehkä suuria muutoksia ei ole vielä nähtävissä :)


25.1.2012

Energiansaanti:
1400 kcal

Liikunta:
Kävely 35 min
Kuntopyöräily 25 min


Huomiseen :)



Kuva: weheartit.com

30 days - Day 8

Päivä 8: Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?


Käveltyä tulee oikeastaan kaikki koulu- ja työmatkat, myös kaupunkiin kävelen aina. Pidän kävelystä, ja joskus kun on kunnolla aikaa (ja kiva ilma), lähden ihan mielelläni kävelemään ihan ilman sen suurempaa syytäkin (=lenkille :)). Kävelyä tulee vajaa 100km kuukaudessa, riippuen ihan vaan siitä, kuinka monena päivänä minulla on luentoja ja töitä :)

Kävelyn lisäksi pyrin (nykyään) pyöräilemään kuntopyörällä 5 kertaa viikossa. Meillä on siis kotona Tunturin F 305 - kuntopyörä, joka on jo ainakin kymmenen vuotta vanha. Aika pitkälti sitä polkemalla pudotin silloin 5 vuotta sitten ne 15 kiloa - silloin kuljin pitkät työmatkat bussilla, niin varsinaista hyötyliikuntaa ei tullut. Pyörä täyttää kyllä omat vaatimukseni - salin kuntopyörällä saatan polkea jonkun rasvanpoltto- tai intervalliohjelman, mutta kyllä tämä pyöräily ilman mitään erityisominaisuuksiakin toimii :) Tässä meidän pyörässä on siis tollanen ihan perus digitaalinen näyttö, josta näkee ajan, kilometrit, kalorit, nopeuden ja näkisi myös sykkeen, jos se sykemittarijohtohökötys ei olisi hukkunut monta vuotta sitten :) Huonoin puoli tässä on ehdottomasti ulkonäkö, ja se kyllä pilaa aika tehokkaasti meidän olohuoneemme seesteisen tunnelman :D


Kuva: hifit.co.uk

Kävelyä ja pyöräilyä tulee siis tehtyä joka viikko, muita liikuntamuotoja harrastan sitten hyvin vaihtelevasti. Kotoa minulta löytyy 2:n  ja 4:n kilon käsipainot, ja niillä välillä teen voimaharjoituksia kotona. Minulta löytyy myös Zumba-videoita (ja Zumbassa tuli eniten salillakin käytyä), Jillian Michaelsin hulluja jumppavideoita, ja muutamia muitakin jumppia ihan kotoa. Näitä sitten teen kun pyöräily alkaa tökkimään :) Sauvakävelyä rakastan, mutta suurin syy sen vähäiseen harrastamiseen on se, että sinne pitää erikseen lähteä, eikä siinä samalla voi oikein hoitaa mitään asioitakaan (niiden sauvojen takia), ja lenkkiin menee helposti 1,5 tuntia aikaa. Luulen, että kun kevät tästä lähestyy, alkaa sekin innostaa enemmän :) Kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla tuli viime vuonna käytyä aika ajoin paljonkin, nyt minulla on enää helmikuu jäsenyyttä jäljellä (ja kuten ehkä joku aktiivisesti seurannut on huomannut, en ole käynyt tammikuussa salilla kertaakaan...), ja koitan kyllä käydä siellä vielä kun on mahdollisuus. Pyöräily kotona vaan huvittaa sata kertaa enemmän tällä hetkellä! 

Sellaista! Jos tämä aihe enemmän kiinnostaa, niin "vuoden liikunnat"-tunnisteen alta löytyy viime vuoden liikunnoistani tehty postaus, jossa näkyy kaikki lajit mitä olen viime vuonna harrastanut :) 


tiistai 24. tammikuuta 2012

24.1.

No niin, nyt tulisi ruokapäiväkirjaa tältä päivältä! Tosiaan, kuten aiemmin kerroin, käytän kaloreiden laskemiseen sivua kalorilaskuri.fi. Olen käyttänyt tähän asti sitä ilmaista versiota, joka on riittänyt minulle oikein hyvin, mutta nyt kun siellä on tammikuun ajan ma-ke ja su ilmaispuoli suljettuna klo 19-23, päätin tilata tuon 15 päivän kokeilujakson (maksoi 1,90 :)), koska en ikinä ehtinyt listaamaan kaikkea ennen seitsemää, enkä sitten jaksanut odotella sinne yhteentoista asti. En myöskään usko että kokeilujakson jälkeen tätä "jäsenyyttä" jatkan, koska siinä ei oikein ole mitään sellaista, jonka kokisin tarpeellisena. Ilmaisversiossa on kaikki mitä tarvitsen :)

Päiväni lähti tänään käyntiin pikkuaamiaisella, sillä nukuin aika pitkään, ja tiesin syöväni lounasta muutaman tunnin päästä. Normaalina työ/kouluaamuna, kun herään klo 7 aikaan, syön aamiaiseksi leipää ja juon mehua. Leipäasiaa enemmän lounaan kohdalla...

Aamiaiseni näytti tänään siis tältä:


Muki sisältää:
- 2,5 dl sokeroimatonta mansikkamehukeittoa (30 kcal)
- 1/2 dl vehnäleseitä (15 kcal)
- 20 g Bran flakes-muroja (67 kcal)
Yht. 112 kcal

Vehnäleseitä olen alkanut nyt syömään sen sisältämän ravintokuidun takia (47g/100g). Tämä mössö on mielestäni tosi hyvää :)

Tässä välissä söin 50 grammaa karkkia koulujuttuja kirjoittaessani :D Kaloreita 154.

Sitten lounaaseen:



- Saarioisen kirjolohikeitto (180 kcal)
- 2 Ryvitan sesam rye-näkkäriä päällisineen (145 kcal)
- Pepsi maxia (1 kcal)
Yht. 326 kcal

Ja sitten huomioita tästä :) Tiedän että Pepsi max ei todellakaan ole paras mahdollinen ruokajuoma, mutta nyt sitä oli kaapissa, ja teki sillä hetkellä enemmän mieli sitä, kuin vettä tai mehua.Yliopistolla juon aina maitoa, mutta vaikka olen aina rakastanut maitoa, sitä tulee tosi harvoin ostettua kotiin, koska aina kun sitä ostan, en ehdi juomaan sitä ennen parasta ennen -päiväystä. Sitten siihen leipäasiaan :) Kuten sanoin, syön leipää aamupalaksi, ja myös keiton kanssa aina, mutta muiden ruokien kanssa en koskaan. Ennen söin vain ja ainoastaan ruisleipää (reissumiestä tai eväsleipää), mutta nyt olen vaihtanut näkkäriin, enkä voisi olla tyytyväisempi! Siitä ei tulee yhtään turvonnut olo, ja kaloritkin puolittuvat, sillä kahdessa keskivertonäkkärissä, esimerkiksi tuossa aivan ihanan makuisessa sesam-näkkärissä, on suurinpiirtein saman verran kaloreita kuin yhdessä reissumiehen puolikkaassa.

Yksi sesam-näkkäri sisältää siis 37 kcal (reissumiehen toinen puolisko 70 kcal), ja yleensä päälle laitan ohuen kerroksen mini lättaa (koska se vaan on parhaan makuista :)), yhden meetvurstin (puolikas molemmille paloille) ja kaksi viipaletta juustoa (1 viipale molemmille). Meetvursti saattaa joskus myös jäädä pois, jos kaapissa on tomaattia :) Tällä vaihdoksella näkkäriin olen siis saanut vähennettyä helposti keittopäivän (joita meillä on usein) energiansaannista melkein 150 kaloria pois.


Sitten "välipala":


- 2 kuppia Liptonin vihreää citrus-teetä makeutusaineella (1 kcal)
- 4 palaa Kalev mustikkavalkosuklaata (140 kcal)

Juon todella paljon teetä, joko vihreää tai valkoista (jonka valikoima vaan täällä Suomessa aika huono), ja sitä menee yleensä n. 2-6 kuppia päivässä. Kahvia tai mustaa teetä en juo :)


Päivällinen:


- Itse tehty nakkikeitto (350 kcal)
(sis. kevytnakkeja, porkkanaa, vihannessekoitus (pakaste), kasvissuikaleet (pakaste), kasvisliemikuutio, mausteita (pippuria, cayennepippuria, aromisuolaa))
- 2 sesam-näkkäriä päällisineen (145 kcal)
- Pepsi maxia (1 kcal)
Yht: 496 kcal

Keittoa teen aina sellaisen satsin, että me avomiehen kanssa syödään siitä molemmat kaksi kertaa (eli noin 4 annosta). Tämä kalorimäärä on siis arvio, ja ihan puhtaasti laskettu niin, että kaikkien käyttämieni ainesosien kalorit  on laskettu ensin yhteen, ja sitten jaettu neljällä. Kalorit ovat siis ehkä vähän yläkanttiin, sillä tuo mieheni syö kuitenkin jonkun verran enemmän kuin minä siitä keitosta, molempina päivinä :) Kuten kuvastakin näkyy, annos on aika iso, ja siitä todellakin tulee täyteen. Koska mukana ei ole perunaa, ja se on korvattu porkkanalla, ei keitosta kuitenkaan tule sellaista hiilariturvotusta tai ähkyä :)


Jälkkäriksi söin vielä mehujään...


.. joka ei jostain syystä suostu kääntymään oikein päin, mutta tämä on siis tuttu Mini Twister, ja kaloreita 45 kcal :)

Päivän yhteenlasketut kalorit ovat tällä hetkellä n. 1270 kcal. Illalla ajattelin vielä syödä sitä Ingmanin sokeroimatonta vanilja-mansikkajäätelöä loput mitä purkissa on jäljellä, eli n. 100g (70 kcal), joka nostaa päivän energiansaannin 1340:n kaloriin :) Liikuntaa tulee tälle päivälle varmaankin se 25-30 minuuttia kuntopyöräilyä :)

Sellaista! Voisin kyllä tehdä näitä useamminkin, kuvilla tai ilman, tää oli ihan mukavaa :) Ja haluan vielä painottaa, että minulla ei ollut missään vaiheessa tänään nälkä, keitot (ja kuidut) täyttävät ja pitävät nälän hyvin poissa :)

Uusi banneri

Haha, täytyy kyllä nyt myöntää että mulla ei oo minkään valtakunnan kuvan- tai ulkoasunmuokkaustaitoja, en todellakaan osaa muokata tota banneria pienemmäksi, en tiedä miksi kollaasin tausta on musta... jne :D Tuli myös sellainen ajatus mieleeni, että en taida olla se kaikkein aurinkoisin ihminen, ainakaan näiden mun kuvavalintojen perusteella :) No, näillä mennään nyt toistaiseksi!

Palaan illalla vielä ruokapäiväkirjan ja liikuntojen merkeissä :)

30 days - Day 7

Päivä 7: Tietävätkö vanhempasi että yrität pudottaa painoa? Miten he suhtautuvat asiaan?


Tämä kysymys on varmaan suunnattu vähän nuoremmille tai ehkä vielä kotona asuville... Mutta, äidilleni olen kertonut että olen pudottanut 2,5 kiloa, ja aikomuksissa olisi enemmänkin, ei siinä sen kummempaa. Ei se äiti siihen varmaan mitenkään erityisellä tavalla suhtaudu, sanoi että "sehän on hieno juttu" :) Isän kanssa me ei oikein puhuta tällaisista asioista, mutta eiköhän se ihan hyvä juttu ole hänenkin mielestään, sitten kun tuloksia näkyy enemmän :) Tuskimpa kukaan haluaa että oma lapsi on lihava, ja näin ollen sairaampi? :)


P.S. myöhemmin tänään luvassa ruokapäiväkirjaa... :)





maanantai 23. tammikuuta 2012

23.1.

Moi :)

Hyvä päivä taas takana, pyöräilystä pidin (tuttuun tapaan nähtävästi) näin maanantaina välipäivää, mutta käveltyä tuli jonkun verran :) Syömiset on mennyt hyvin, nälkä ei ole ollut missään vaiheessa ja tälläkin hetkellä kaloreita on vasta n. 1220, eikä mieli oikein tee syödä mitään enää (ja onhan kellokin jo paljon). Saattaa kuitenkin olla, että jotain vielä syön, mutta eiköhän kalorit jää sinne 1300:n tietämille joka tapauksessa. Vedenjuonnissakin olen nyt ryhdistäytynyt, mutta koitan kuitenkin muistaa, etten innostu juomaan sitä liikaa (uskon tässä asiassa neurologia mielummin kuin naistenlehtiä). Liiallisen vedenjuonnin vaarat eivät ole mitään kovin harvinaisia (liiallisesta vedenjuonnista ei myöskään ole mitään hyötyä), ja riski on olemassa vaikka ei joisikaan järkyttäviä määriä tai paljon kerralla. Asiasta toiseen, voisin yrittää vähentää aika reilustikin sulkujen käyttöä tekstissäni :D


23.1.2012

Energiansaanti:
1220 (-1300) kcal

Liikunta:
Kävely 45 min


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

30 days - Day 6

Päivä 6: Jos ahmit, miksi teet niin?


No, tämä on helppo, koska en ahmi. Erityisesti nyt kun elän aika pienellä ruokamäärällä, vatsani täyttyy jo pienistäkin annoksista, enkä voisi kuvitellakaan ahmivani mitään. Silloinkaan, kun söin enemmän (ja liikaa :)), en ahminut, koska en koskaan halua syödä niin paljon että voin pahoin. Tässä on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että pystyn (tai ainakin pystyin :)) syömään esimerkiksi karkkia ihan kuinka paljon tahansa, eikä siitä koskaan tullut huono olo. Koskaan kuitenkaan en muista elämästäni sellaista hetkeä että olisin ahminut jotain, ja sitten voinut pahoin joko fyysisesti tai henkisesti. Vaikka suhtautumiseni ruokaan ei aina olekaan ollut ihan terve (koska olen ollut siitä riippuvainen), ei minulla kuitenkaan koskaan ole ollut anoreksian tai bulimian piirteitä. Ja vaikka söisin paljon, ne kalorit ja suuret ruokamäärät kertyvät napostelusta ja siitä, että syön pitkin päivää kokoajan, ei kerralla ahmimisesta. Tällä hetkellä on kyllä kaikin puolin hyvä (ja tervejärkinen) olo ja suhde ruokaan, koska ymmärsin ja huomasin että minun ei tarvitse olla siitä riippuvainen, ja saan silti syödä ruokia joista nautin :)

P.S. aamupaino 74,7 kg! :)


Kuva: weheartit.com

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Yhteenveto: Viikko 3/2012

Noniin, tämän vuoden kolmas viikko sujui aika hyvin :) Syömiset menivät (torstaita lukuunottamatta) hyvin, samoin liikunta, jota kertyi 5 tuntia ja 20 minuuttia :) Koko viikko näyttää liikuntojen osalta seuraavalta:




Se on muuten jännää, miten sitä unohtaa välillä nauttia ja iloita siitä, että paino putoaa. Sehän tarkoittaa että on onnistunut, mutta niin usein pitää vaan katseen siellä päämäärässä, eikä muista nauttia siitä "matkasta". Tottakai olisi ihanaa olla kuin taikaiskusta siinä päivässä kun tavoitepaino on saavutettu, mutta nyt olen kyllä huomannut olevani joka päivä iloinen laihtumisesta, vaikka se onkin ollut hidasta ja aika vähäistä vielä. Olen kuitenkin jo 2,4 kiloa kevyempi kuin vähän aikaa sitten, ja jos en olisi aloittanut laihduttamista, olisin yhä saman painoinen TAI painavampi! Onneksi siis aloitin! :)

Vielä tämän päivän lukemia...

22.1.2012

Energiansaanti:
1300-1350 kcal

Liikunta:
Kuntopyöräily 25 min


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, ja jännittävää vaali-iltaa :)



Kuva: weheartit.com

30 days - Day 5

Päivä 5: Miksi haluat pudottaa painoa? Teetkö sen itsesi vuoksi?


Haluan pudottaa painoa, koska hoikempana olen terveempi ja paremmassa fyysisessä kunnossa, näytän paremmalta, vaatteeni sopivat minulle paremmin, ja olen itsevarmempi (vaikka se ei kyllä varsinaisesti ole mikään ongelma :)). Koska rakastan vaatteita, en halua että paino rajoittaa minua pukeutumasta niihin vaatteisiin joihin haluan. Ja, vaikka saattaa kuulostaa tyhmältä, haluan, että ulkonäköni vastaa luonnettani. Olen ahkera, päättäväinen, päämäärätietoinen, ja aikaansaava ihminen, enkä halua näyttää siltä että terveyteni ja ulkonäköni ei kiinnosta minua, tai että en saa pidettyä itseäni hyvässä kunnossa.

Ja kyllä, koen että teen tämän täysin itseni vuoksi, vaikka haluankin että ihmiset, joiden arvostus merkitsee minulle paljon, voivat olla ylpeitä minusta. Ihmiset, joista en välitä, voivat sitten ajatella mitä haluavat, eikä se maailmaani muuta. Tosin myönnän, että onhan se ihan totta etten haluaisi kenenkään pitävän minua saamattomana, laiskana tai ihmisenä, jolla ei ole itsekuria, koska nämä ovat piirteitä joista en itsekään innostu muissa ihmisissä. Ehkä ainoa ihminen kenen takia (itseni lisäksi siis) tätä voisin tehdä on avomieheni, vaikka hän vartalostani pitääkin, ja tietysti (toivottavasti) minulle siunaantuvat omat lapset (tulevaisuudessa :)), koska haluan olla hyvässä fyysisessä kunnossa niin raskausaikana, kuin sitten äitinäkin. Mielestäni se on äidin velvollisuus :)


Ehkä "vähän" lapsellinen teksti, mutta on siinä jotain perääkin :)

Niin, ja aamupaino oli yllätyksekseni 74,8 kg! Pääsin ruksaamaan toisen ruudun sivupalkistani, ja kokonaispudotus on nyt siis 2,4 kg :) JEE!

21.1.

Moi :)

Ei mitään uutta! Eilen olin koko päivän töissä, eikä liikuntaa tullut, mutta syömiset pysyivät hyvin alle 1500:n kalorin. Tänään en ole pystynyt laskemaan kaloreita tarkkaan, mutta ihan hyvä tilanne on tältäkin päivältä. Pyöräily jäi nyt väliin, ja kertoja tulee tälle viikolle "vain" 4, mutta olin tänään reilun tunnin reippaalla kävelylenkillä umpihangessa :) Mukavaa on se, että aamupaino oli 75,1 kg :) Suunta on siis hyvin hitaasti alaspäin :)


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

lauantai 21. tammikuuta 2012

30 days - Day 4

Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa? 


Painon pudottamisessa ei ole mitään pelottavaa, enkä varsinaisesti pelkää tässä yhtään mitään. Asiat jotka mietityttävät ovat:


1. Jaksanko pysyä terveellisessä ruokavaliossa koko loppuelämäni? 
- Juttuhan on niin, kuten menneisyys on todistanut, että siinä on vaan pysyttävä että se paino ei nouse, niinkuin nyt kävi. Ei riitä että liikun, vaan myös ruokavalion pitää olla kunnossa. Nyt kuitenkin, toisin kuin ensimmäisellä kerralla, tiedostan tämän, ja pyrin käyttämään tämän painon pudottamiseen kuluvan ajan siihen, että saan muokattua ruokavaliostani tarpeeksi kevyen, monipuolisen ja myös itseäni tyydyttävän. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän (jo nyt luonnottoman hidas) aineenvaihduntani hidastuu, ja painonhallinnasta tulee vaikeampaa. En kuitenkaan ole laihdutuskuurien fani, enkä tämänhetkistäkään painonpudotusta sellaisena pidä, mutta toki tällä hetkellä syön vähemmän kun sitten tulevaisuudessa, jos oletetaan että liikun yhtä paljon kun tarpeeksi painoa on pudotettu.


2. Luovutanko ennen kuin painoa on pudonnut "tarpeeksi"?
- No, tähän (niinkuin ei aikaisempaankaan) ei voi kukaan muu vaikuttaa kuin minä itse. Tällä hetkellä painonpudotus ja terveellisempi ja liikunnallisempi elämä ei ole tuntunut mitenkään erityisen vastenmieliseltä, joten ainakin nyt olen hyvillä mielin kaikesta, ja luotan omaan onnistumiseeni ja itsekuriini.


Eli sanotaanko niin, että mikään ei erityisemmin pelota. Tietty jos paino ei vain putoa, vaikka söisin rajoitetusti ja liikkuisin paljon, olisin varmaan vänän umpikujassa, ja ehkä kääntyisin lääkärin puoleen. Nytkin tuntuu että vaikka teen kaiken "oikein", paino putoaa aika hitaasti, tai ainakin paljon hitaammin kuin aiemmalla kerralla, vaikka liikun ja syön ihan saman verran. Ehkä nämä vuodet sitten vaan ovat tehneet tehtävänsä, ja aineenvaihdunta on hidastunut entisestään, en tiedä. Aika tahmaista tämä silti tuntuu olevan :D No, kyllä tämä tästä, päivä kerrallaan :)



Kuva: wheartit.com

perjantai 20. tammikuuta 2012

30 days - Day 3

Päivä 3: Kenen vartaloa ihailet ja miksi?


No, ketään tiettyä vartaloidolia ei löydy. Unelmieni vartalossa on lihaksikas takapuoli ja litteä maha. Muodokkaat jalat ehdottomasti, koska en syty yhtään liian ohuille jaloille, enkä myöskään sellaisille jossa pohkeessa ei ole mitään muotoa. Rintojen koolla ei ole väliä, mutta koska itsestäni ei ilman kirurgin veistä tule pienirintaista, olen ehkä kuitenkin ennemmin isojen, kuin pienien rintojen kannattaja (mutta ehdoton ei silikoneille, ja ehdoton peukku luonnolliselle vartalolle). Vartalossa tulee myös ehdottomasti olla muotoja, joten liian laihastakaan vartalosta en pidä. Myöskään "pieni ja siro" ei ole mieleeni, jos nyt ajatellaan miltä oma vartaloni haaveissani näyttäisi :)


Ehkä yksi sellainen, joka täyttää aika hyvin haaveeni, mitä vartaloihin tulee, on Katherine Heigl. Hän on muodokas (tosin vähän vaihtelevasti), hänellä on rinnat, ja muutenkin tosi kaunis ja sopusuhtainen vartalo. Hän on myös luonnollisen näköinen :)








Joo, en oikein löytänyt mitään hyvää kuvaa, tässä jonkun tekemä kollaasi Greyn anatomian jakson kohtauksesta, jossa Izziellä meni vähän hermot siihen alusvaatekuva-kohuun :) 

torstai 19. tammikuuta 2012

19.1.

Tänään söin lopulta ihan liikaa (kaloreissa), vaikken syönyt mitään herkkuja. No, koska päivä on ollut myös tosi liikunnallinen, taisin jäädä edes vähän miinukselle, mutta myönnettäköön että lopetin laskemisen siinä 1800 kalorin kohdalla...


19.1.2012

Energiansaanti:
?

Liikunta:
Kävely 1 h 30 min
Kuntopyöräily 30 min


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

30 days - Day 2

Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?


Olen n.167 cm pitkä, eli mielestäni niin perus ja average kun vaan suomalainen nainen voi olla. Olen siis ihan tyytyväinen pituuteeni, tosin en ole koskaan sitä juuri miettinyt, sillä en ole ollut erityisen lyhyt tai pitkä missään vaiheessa elämääni. Minua ei haittaisi olla lyhyempi, eikä elämäni varmasti olisi yhtään sen erilaisempaa jos olisin pari senttiä pidempi. Tämä on siis helppo - olen tyytyväinen, koska en keksi mitään syytä miksen olisi :)




P.S. ihan asiaan liittymättä - torstait ovat ihan mahdottomia päiviä pitää kalorit alle 1500:n! Sama juttu oli viime viikolla. Herään aikaisin, olen koko päivän liikenteessä, syön yliopistolla, menen töihin... Ainoa hyvä puoli on se, että kävelyä tulee 9-12 km, ja yritän kyllä vielä pyöräilläkin illalla... mutta silti! Onneksi näitä päiviä on vain yksi viikossa :)






Kuva: weheartit.com

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

18.1.

Moi!

En tiedä miksi, mutta tänään blogissani on ollut kävijöitä yli 400 :D Jos nyt otetaan huomioon että olen kirjoittanut tätä kaksi kuukautta, ja kävijöitä koko ajalta on yhteensä n. 2000, on tuo aika omituista. Liikenteen lähteinä on jotain ihan outoja (mainos)sivuja, ja lähes kaikki kävijät ovat USA:sta... No, sama se. Osaisiko joku kertoa mistä tällainen voi johtua?

Muuta uutta ei ole auringon alla :) Paino pysyy siis tismalleen samassa 75,4 kilossa jo viidettä päivää. Muistan kyllä että silloin, kun aiemmin laihdutin, paino pysyi 6 päivää viikosta samassa, heittäen ehkä sadalla grammalla suuntaan tai toiseen, ja yhtenä päivänä viikossa se putosi (yleensä kilolla, hurraa 18-vuotiaan aineenvaihdunta!). Yleensä se paino putoaa loppuviikosta, joko perjantaina tai lauantaina, joten katsotaan jos niin käy nytkin :) Olen kuitenkin pysynyt hyvin ruokavaliossa (mutta kuitenkin syönyt tarpeeksi) ja liikkunut suunnitelmieni mukaan. Ja hei, onhan se paino jo pudonnutkin vähän!


18.1.2012

Energiansaanti:
1480 kcal

Liikunta:
Kuntopyöräily 30 min


Huomiseen!


Kuva: weheartit.com

30 days - Day 1

Halusinpa sitten minäkin osallistua tähän "haasteeseen" (miks näitä sanotaan haasteiksi? Miten tässä nyt itseään haastetaan?), jossa on joka päivälle joku laihduttamiseen tms. liittyvä kysymys (löytyvät tästä lähtien tunnisteen '30 days' alta) :) Tuleepahan vähän muutakin sisältöä tänne blogiin, kun kuitenkin suurin osa on tota päiväkirjamaista syömisten/painon/liikunnan raportoimista :)



Päivä 1: Tietosi (Ikä / Pituus / Paino / Vyötärö / Lantio / Reisi / Paitakoko / Housukoko / Lähtöpaino / Tavoitepaino? 


- 24 v.
- 167 cm
- 75,4 kg
- 78 cm
- 99 cm (kahvat) / 105 cm (lantio takapuolen kohdalta)
- 62 cm (lihavimmasta kohdasta :))
- S-M, 38
- M, 38, "29-"30
- 77,2 kg
- 65 kg (ehkä :))






Kuva: weheartit.com

tiistai 17. tammikuuta 2012

17.1.

Tänään taas yksi samanlainen päivä takana :) Pyöräily ei kyllä kiinnostanut yhtään päiväunien jälkeen, mutta jotenkin sain kuitenkin sen tehtyä... Aamupaino on pysytellyt samassa, jospa se tästä joku päivä taas vähän putoaisi? :)


17.1.2012

Energiansaanti:
1400 kcal

Liikunta:
Kävely 20 min
Kuntopyöräily 25 min


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

Herkkusuu aina ja ikuisesti

Vaikka laihdutan, en ole lopettanut herkuttelua -  olen vain yrittänyt löytää kevyempiä herkkuja ja tietysi olen myös pienentänyt määriä :) Karkki on ihan ehdottomasti suurin riippuvuuteni ja samalla myös suurin ongelmani, jäätelö tulee hyvänä kakkosena :) Aamupala, lounas ja päivällinen ovat pysyneet samanlaisina myös nyt, koska niissä ei juuri ole mitään vialla, eikä niistä oikeastaan juuri voi karsiakaan. Aamulla syön yleensä ruisleipää ja juon sokeroimatonta mehua. Lounaaksi syön joko keittoa ja ruisleipää tai näkkäriä, tai jos olen yliopistolla, otan mitä on tarjolla, ja koitan tehdä annoksesta täyttävän, mutta kevyen. Päivälliseksi syömme joko salaattia (tonnikala/kana), jotain lihaa/kalaa + salaattia, tai keittoa. Iltapalaa en syö enää erikseen. Tämä on siis mielestäni aika hyvällä mallilla, ja lisäkilot ovatkin aika pitkälti tulleet niistä herkuista, joita olen syönyt aterioiden välissä ja niiden jälkeen....


Kuten sanoin, karkki on suurin ongelmani. Syy on ehkä se, että minulle ei tule pahaa oloa vaikka söisin kuinka paljon karkkia tahansa, ja koska mitään hyviä karkkeja ei myydä pienissä pakkauksissa (se pikkuhyvä tms. joka on n. 100-120 g ei mielestäni ole pieni, siinä kun kuitenkin on 350-400 kaloria), tulee aina ostettua iso pussi. Irtokarkit eivät ole vaihtoehto - vaikka ajattelisin että otan vain vähän, lopulta pussissa on 400 grammaa karkkeja.. Nyt en siis ole syönyt karkkia oikeastaan ollenkaan, lukuunottamatta Rainbow:n kovia karkkeja, joita olen imeskellyt pahimpaan sokerihimoon 1-2 päivässä :) Muuten en välitä kovista karkeista yhtään, enkä siis niitä irtokarkkipussiini valitse koskaan, mutta näistä on kauiten iloa kaloreihin nähden, ja onhan noi ihan hyvän makuisia :) 


Kuva: rainbow.fi


No, karkkia en ole siis syönyt, mutta suklaata kyllä (en miellä sitä karkiksi :)). En koskaan ole ollut mikään erityinen suklaa-fani, ja voisin hyvin luopua siitä jos voisin syödä karkkia rajattomasti koko elämäni :D Suklaassa on kuitenkin kaikessa korkeakalorisuudessaan se hyvä puoli, että sitä myydään pikkupatukoina, ja jotenkin olen myös onnistunut jakamaan kokonaisen suklaalevyn monelle eri päivälle, jos sellaisen olen ostanut. Olen siis (siinä 1500 kalorin alla pysyen) syönyt suklaata vähän melkein joka päivä, eli 1-2 riviä tai jonkun pienen patukan. Hyvä tuossa on myös se, että kyllästyn tosi helposti tiettyihin makuihin, joten jos ennen joulua lempparini oli ahaa, ja  joulun aikaan geisha, niin nyt ei kyllä tee mieli yhtään kumpaakaan :D Nyt kierroksessa on menossa Fazerin Lontoo rae-suklaa sekä Pandan Kultainen crisp :) Molempia levyjä olen ostanut yhdet, ja ne ovat tosiaan riittäneet monta päivää. 


Kuva: harhakuva.org

No sitten se jäätelö. En tiedä mistä sen syöminen oikein sai alkunsa, koska meillä ei koskaan kotonakotona syöty jäätelöä, enkä sitä yksin asuessanikaan ostanut. No, tämä "tapa" alkoi viattomasti mehujäällä, sitten siirtyi kevyisiin pakettijäätelöihin, ja lopulta ankkuroitui jotenkin sinne suklaakuorrutus-puikko- (Magnum-tyyliin) osastolle. No, jos mehujäässä on n. 40-80 kcal, pakettijätskiannoksessani ehkä 140 kcal, ei varmaan ole ihme jos rasvakerros kasvaa siirryttäessä 260-280 kalorin suklaapuikkoihin... Nyt olen karistanut nuo kannoiltani, ja palannut takaisin mehujäiden ja muiden kevyempien jäätelöiden maailmaan, ja viihdyn oikein hyvin :) Lemppareitani ovat:


Kuva: cisionwire.fi

- Ingmanin sokeroimaton vanilja-mansikkajäätelö. Kaloreita on koko purkissa 210, ja olen syönyt tuon noin kolmessa osassa :) Eli kerta-annokseksi tulee se 70 kaloria - aika vähän siitä, että voi kuitenkin syödä ihan "oikeaa" jäätelöä :)


Kuva: pirkka.fi

- Pirkan Tripla-jäätelö/mehujääpuikot :) 40 kcal/kappale, päällinen on siis mehujäätä, sisälmys jotain vaniljajäätelöä :) 


Kuva: rainbow.fi

- Moi, minä 24 vee ja lumimiehen mehujäät :) Kaloreita yhdessä 36 kcal, ja makuina päärynä ja vadelma :) 


Kuva: pirkka.fi

- Amppareita tulee syötyä harvemmin, kun ei noissa K-kaupoissa tule juuri käytyä, mutta pidän näistäkin! Kaloreita 80/puikko.


Kuva: gb.se

- Vielä viimeisenä, ei vähäisimpänä, mutta ehdottomasti vaikeiten löydettävissä olevana, GB:n mini Twister-puikot :) Olen löytänyt näitä vasta yhdestä kaupasta, joten näiden syöminen voi jäädä vähemmälle :) Kaloreita 45/kpl.


Sellaista! Sipsejä, keksejä, pullaa, suolapähkinöitä tms. en syö, joten niille ei luonnollisesti ole tarvinnut keksiä mitään korviketta. Roskaruokaa tulee myös syötyä hyvin harvoin, joten sekään ei ole ollut ongelma. Varmasti nuo lisä- ja väriainepommit, joita esimerkiksi nuo mehujäät aika pitkälle ovat, eivät ole mitään parhaita mahdollisia herkkuja, ja varmaan se omena olisi parempi. Kuitenkin, mielummin syön sitten vähän niitä väriaineita, kuin että söisin omenaa ja olisin kiukkuinen. Tämä on vain ja ainoastaan minun tapani :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

16.1.

Moi!

Samaa tylsää kuuluu tänne! Ei repsahduksia tai muutakaan ihmeellistä :) Huomenna ajattelin tehdä herkku-postauksen, eli kerron vähän millä herkuttelen nyt, kun kalorit ovat rajoitetut. Tosin tällä hetkellä kyllä tuntuu että voisin elää tällä ruokavaliolla aina, vähän vaan tietysti välillä muunnellen :)

Tänään pidin välipäivää pyöräilystä, huomenna takaisin satulaan :)


16.1.2012

Energiansaanti:
1450 kcal

Liikunta:
Kävely 40 min


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

Mittoja 4

Moi! Tänä aamuna mittanauha näytti seuraavaa...


Rinnanympärys 104,5 cm --> 103 cm --> 102,5 cm --> 102 cm
Vyötärö: 80 cm --> 80 cm --> 79 cm --> 78 cm
Jenkkakahvojen kohta: 99 cm --> 99 cm --> 99 cm --> 99cm
Lantio (takapuolen kohdalta): 106 cm --> 104 cm --> 105 cm --> 105 cm


Eipä vielä ole kovin suuria muutoksia, mutta muutoksia kuitenkin! :) Aamulla paino oli samat 75,4 kg :) Mukavaa päivää kaikille!









sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Yhteenveto: Viikko 2/2012

Moi!

Toinen hyvä viikko jo takana, ja painoa on nyt pudonnut kaiken kaikkiaan 1,8 kiloa :) Hyvä homma! Tuolta sivun alareunasta löytyy myös nykyään tommonen hauska laskuri, josta näkee missä mennään :) Tälle viikolle tuli liikuntaa noin 6 tuntia, johon olen kyllä tyytyväinen, ja kuntopyöräilyä tuli viidelle päivälle niinkuin olin suunnitellutkin :) Tässä siis viikon liikunnat:



Ja tämä päivä näyttää seuraavalta...

15.1.2012

Energiansaanti:
1480 kcal

Liikunta:
Kuntopyöräily 25 min


Huomenna voisin taas ottaa vähän mittoja, joten palataan asiaan silloin :)


14.1.

Moi :)

Ei mitään uutta täällä, olo tuntuu ehkä vähän kevyemmältä, vatsa ei pömpötä entiseen tapaansa (ainakaan juuri nyt :)) ja liikunta tuntuu mukavalta! Huomasin myös kun tein ruokaa tänään tavalliseen tapaan (lihaa ja uunikasviksia tällä kertaa), että en pystynyt syömään annoksestani kuin 2/3. Pitää varmaan ruveta kiinnittämään huomiota annoskokoihini, vaikka kalorit ovatkin pysyneet alhaisina, ja sitten syödä useammin ja pienempiä annoksia :)


14.1.2012

Energiansaanti:
1350-1400 kcal

Liikunta:
Kuntopyöräily 30 min

Huomiseen :)



Kuva: weheartit.com

lauantai 14. tammikuuta 2012

Eilistä ja aamupainoa

Moi!

En ehtinyt eilen raportoimaan päivästäni, mutta eipä siinä mitään erityisen poikkeavaa ollut - pidin kuntopyöräilystä välipäivän ja söin ihan hyvin :) Pyrin siis pyöräilemään (tai tekemään vastaavan tehoisen/tehokkaamman muun jumpan) 5 kertaa viikossa, ja siihen saa tulla kävelyä päälle sitten ihan niin paljon kun on tullakseen ja vaikka joka päivä. Enää en siis aio jättää näitä hikijumppia väliin vaikka olisinkin kävellyt sinä päivänä paljon, koska huomaan että selvästi tarvitsen myös tätä rankempaa liikuntaa. Kivaa tässä aamussa oli tähän asti kevyin aamupaino, 75,4 kg :)

Kyllä se paino siis putoaa, hitaasti ja toivottavasti myös varmasti :)




Kuva: weheartit.com

torstai 12. tammikuuta 2012

12.1.

Moi!

Tänään on tullut syötyä vähän tuota "normaalimäärääni" (jonka yritän pitää alle 1500:n kalorin, ja jossa olen melko hyvin nyt onnistunutkin) enemmän, mutta on sitä onneksi myös liikuttu :) Mulla on jostain syystä tosi turvonnut olo, joten vaikka paino on vähän pudonnut, olo ei tunnu ainakaan tällä hetkellä yhtään kevyemmältä. No, jospa se tästä helpottaisi!


12.1.2012

Energiansaanti:
1700 kcal

Liikunta:
Kävely 1h 35 min
Kuntopyöräily 25 min


Huomiseen :)


Heh, ei tää notkeus-temppuilu-akrobatia-jooga-fanitus näköjään lopu :)

Kuva: weheartit.com


keskiviikko 11. tammikuuta 2012

11.1.

Moi :)

Ei mitään uutta täällä, syömiset ovat taas sujuneet hyvin, ja kynnys kiivetä kuntopyörän selkään on selvästi pienentynyt :) Kuntosalille en ole kyllä mennyt, mutta toisin kuin koko viime vuoden, nyt se ei ole estänyt minua liikkumasta muuten :)


11.1.2012

Energiansaanti:
1360/1430 kcal
(riippuu siitä, annanko mielihalulleni periksi ja otan kaksi palaa suklaata :))


Liikunta:
Kuntopyöräily 25 min


Huomiseen!



Kuva: weheartit.com

:)

Blogin "aihepiiriä" ihan vaan vähän sivuten....



Kuva: imgur.com

tiistai 10. tammikuuta 2012

10.1.

Moi!

Hyvin jatkuu elämä kevyemmällä polulla :) Tänään on ollut tosi pitkä päivä, ja olen herännytkin tosi aikasin, mutta silti jaksoin vielä illalla pyöräillä, ja syömisetkin meni aikas hyvin. Heti vaan huomaa, kuinka vaikeaa on arvioida syömiänsä määriä kun syö jossain muualla kun kotona... No, arvioin aina vähän yläkanttiin, niin ei pitäs mennä kauheesti pieleen. Niin joo, syömisten kirjailuun ja kaloreiden laskemiseen käytän nykyään kalorilaskuria, mutta ainakin toistaiseksi vain sitä ilmaista versiota - on riittänyt mun tarpeisiin oikein hyvin. Aiemmin olen käyttänyt kiloklubia, mutta jostain kumman syystä en pysty kirjautumaan sinne enää (enkä jaksa tehdä uusiakaan tunnuksia), ja muutenkin siinä oli paljon sellaista, mistä en oikein pitänyt. Tuolla kalorilaskurissa on myös melkein kaikki ruoka-aineet mitä olen etsinyt, kiloklubissa puuttui ainakin omista syömisistäni aina melkein puolet, ja se jatkuva soveltaminen alkoi rasittaa. Kalorilaskurissa pidän myös siitä, että joka päivälle oman kulutuksen voi vaihtaa - se laskee arvioidun kulutuksen painon, päivän aktiivisuuden ja liikuntojen perusteella :)

No, kuitenkin :) Tässä tämän päivän lukemat... paino oli aamulla jo tutuksi tullut 75,7 kg :)


10.1.

Energiansaanti:
n. 1500 kcal

Liikunta:
Kävely 50 min
Kuntopyöräily 25 min


Huomiseen :)


maanantai 9. tammikuuta 2012

9.1.

Moi :)

Tuntuu että se loputon ruokahalu alkaa pikkuhiljaa pakkaamaan kamojaan ja lähtemään :) Tänään oon syönyt tähän mennessä 1200 kcal, eikä oo yhtään nälkä tai tee mieli mitään. Tuohonkin määrään mahtuu yksi pieni suklaapatukka ja mehujää... No, tän päivän syömismäärä on aika vähän, mutta koska tälle päivälle tuli vain tuo kävely, niin ei mennä kyllä yhtään liikaa miinuksille :)


9.1.2012

Energiansaanti:
1200 kcal

Liikunta:
Kävely 45 min


Huomiseen :)


Mittoja 3

Tänään aamulla mittanauhan lukemat olivat seuraavat (aiemmat mittaukset 15. ja 22. marraskuuta, "pikku"tauko tuli väliin...):

Rinnanympärys 104,5 cm --> 103 cm --> 102,5 cm
Vyötärö: 80 cm --> 80 cm --> 79 cm
Jenkkakahvojen kohta: 99 cm --> 99 cm --> 99 cm
Lantio (takapuolen kohdalta): 106 cm --> 104 cm --> 105 cm (:))




Suunta näyttäisi olevan alaspäin, ainakin melkein kaikissa, haha :D


Aamupaino oli sama kuin eilen, 75,7 kg.


Mukavaa päivää kaikille!






Kuva: weheartit.com