Yhteenveto: Viikko 3

Okei. Tätä viikkoa ei todellakaan voi millään järjellä kutsua laihduttamisviikoksi, sillä en ole liikkunut yhtään, olen juhlinut pikkujouluja, 50-vuotisjuhlia, yo-juhlia... Haluaisin bloggailla vaikka joka päivä, mutta jos olen juhlinut koko viikonlopun ja mennyt kiireellä juhlasta toiseen, ei aikaa ole ollut jumpalle - kaikki aika on mennyt syömiseen ja juomiseen...

Liikuntaa tuli 4 tuntia, mutta siitä KAIKKI on kävelyä.

Yksi syy taas kaikelle on kiireen lisäksi ollut se, että olen näyttänyt mielestäni niin hyvältä :D Olin ostamassa vaatteita, ja samat koot, kuin silloin kun olin hoikempi, menevät yhä päälleni. Farkuista käytin viimeksi näin painavana tuumakokoa ''33, nyt se on ''29. Vaatteista olen lähes poikkeuksetta kokoa M tai 38. Tällä hetkellä näytän mielestäni hyvältä suurimman osan ajasta. Sitten välillä katson itseäni jostain oudosta kuvakulmasta ja mietin että tulevaisuudessa olen varmaan 120-kiloinen...

Katsoin myös 4D-dokumenttia "Hurja painonpudotus" joka oli tullut joskus pari viikkoa sitten (rakastan kaikkia painonpudotus-ohjelmia, Suurin pudottaja on ihan ykkönen), jossa tämä laihduttamaan valmentajan kanssa päässyt Wally laihtui ensin jonkun verran, mutta lihoi sitten ihan älyttömästi sen jälkeen. Valmentaja ei voinut auttaa häntä, koska hän oli niin vaikeasti riippuvainen ruuasta, ja jakson lopussa hän menikin vierotukseen ruokariippuvuuden vuoksi. Valmentaja Chris myös sanoi, että ruokariippuvuutta voi hyvin verrata kokaiini- tai oopiumiriippuvuuteen.

Tässä kohtaa tuli sellainen tunne, että jos itselleni tarjoutuisi mahdollisuus johonkin ruuasta vieroittautumis-terapiaan, menisin ihan varmasti. Tosin jos se terapia olisi pelkkää "mieti miksi syöt?" "millaisessa tilanteessa syöt?" "miltä sinusta tuntuu kun syöt?", vastaukset olisivat "koska ruoka on hyvää" "ihan sama millaisessa tilanteessa, kaikki käy" "ei miltään erityiseltä". Minulla ei ole mitään henkistä aukkoa jota yrittäisin täyttää sukulakulla, tai salattua lapsuuden traumaa jota peittelisin jäätelön alle. Olen käsitellyt suhdettani ruokaan, ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. En ahmi tai mässäile ylettömästi. Painoni ei vaan pysy haluamissani lukemissa tai putoa, jos syön 2000 kaloria päivässä, vaikka liikkuisinkin.

Välillä tuntuu, että se ruuan vähentäminen ei vain kiinnosta yhtään, liikkua voin enemmän, mutta kun ei se vaan riitä. Omalla kohdallani nyt ei siis todellakaan ole dokumentin tapauksen kaltaisesta tilanteesta kyse, mutta kyllä suhtautumiseni ruokaan voisi olla terveempikin. Tai vähemmän merkityksellinen. Vähän niinkuin juomisen kanssa, juon kun on jano, miksi en syö vain silloin kun on nälkä? Tupakasta luopuminen ja nikotiiniriippuvuudesta pääseminen oli lopulta helppoa, koska en vaan enää polttanut, enkä ikinä enää aio polttaa. Elimistöni ei saanut lainkaan nikotiinia, ja lopulta se ei enää kaivannut sitä. Syömistä ei vaan voi lopettaa kokonaan! Sokerista tosin varmaan voisinkin vierottautua, mutta koska sen välttely samalla tavalla (eli loppuelämäni ajan, niinkuin tupakan kanssa) olisi ihan varmasti mahdotona, enkä kyllä halua sitä (tai mitään, tupakkaa ja huumausaineita lukuunottamatta) itseltäni kieltääkään, ei sekään ole realistinen vaihtoehto.

En aio nyt sanoa muuta, kuin että aion ensi viikolla yrittää enemmän. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Kuvat: weheartit.com